Suomen golfkentät – 10 mielenkiintoista golfkenttää Suomessa

Page author

kirjoittanut Hertz - 30 April 2019

Golf on nykyisin yksi Suomen suosituimmista liikuntalajeista. Suomen ensimmäinen golfseura perustettiin jo vuonna 1932, mutta suureen suosioon golf nousi vasta 1980-luvun puolivälin jälkeen. Golfissa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla liikunta, aivotyöskentely ja rentoutuminen raittiissa ulkoilmassa.

Nykyisin Suomesta löytyy yli 150 golfkenttää aina Ahvenanmaalta Kittilään saakka, ja säiden suosiessa pelaamaan pääsee aikaisesta keväästä aina myöhäiseen syksyyn saakka. Kun ulkogolfkausi loppuu, voi lyöntiä ja lähipeliä harjoitella talviharjoittelupaikoissa tai golfsimulaattoreissa. 

Autonvuokraus sopii hyvin golf-harrastukseen, sillä useimmat Suomen golfkentistä sijaitsevat alueilla, joihin ei ole suoria julkisen liikenteen yhteyksiä. Vuokra-auto tarjoaa myös vapautta omaan liikkumiseen: auton avulla saman päivän aikana voi ehtiä vaikka useammalle lähekkäin sijaitsevalle kentälle golfaamaan.

Myös golfbägin kuljettamiseen auto on ehdottomasti kätevin vaihtoehto. Tilavaan vuokra-autoon mahtuu golfporukan lisäksi kaikkien tarvikkeet, jotka kulkevat turvallisesti ja ehjinä kentälle sekä takaisin kotiin.

Hertz Autovuokraamo on Golfliiton yhteistyökumppani

Suomen Golfliiton jäsenenä saat Hertz Autovuokraamosta hienoja etuja. Golfliiton yhteistyökumppanina Hertz tarjoaa jopa 15 % alennusta autonvuokrauksesta Suomessa ja maailmalla.

Auton vuokraus Hertziltä on helppoa. Hertziin voit luottaa, onhan takana jo yli 100 vuotta kokemusta autojen vuokraamisesta. Hertzin vuokra-autot ovat nykyaikaisia, turvallisia ja niihin on saatavilla erilaisia lisävarusteita tarpeidesi mukaan. Hyödynnä laajaa ajoneuvovalikoima ja tee varaus helposti verkossa - valitsemasi vuokra-auto on käytössäsi sovittuna ajankohtana.

Jos autolle on tarvetta pitemmäksi ajaksi, Hertz Autovuokraamo tarjoaa pitkäaikaiseen vuokraukseen myös joustavaa ja helppoa leasing-autoratkaisua, Hertz MiniLeasingia. Minimivuokra-aika on vain 30 vuorokautta, minkä jälkeen voit palauttaa auton milloin vain. Jos et omista autoa, mutta haluat kesän ajan vapauden liikkua autolla golfaamaan, on MiniLeasing oiva ratkaisu.

10 laadukasta golfkenttää Suomessa

Suomen golfkentät pitävät sisällään hyvän valikoiman erilaisia golfkenttiä eritasoisten pelaajien tarpeisiin. Tarkastelemme nyt lähemmin kymmentä kenttää.

1. Kytäjä Golf South East ja North West

Kytäjä Golfin kentät South East ja North West sijaitsevat Hyvinkäällä, noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja 35 minuutin ajomatkan päässä Kehä kolmoselta. Kentät on suunnitellut kanadalainen golfkenttäarkkitehdin Thomas McBroom.  

South East ja North West tarjoaa pelimahdollisuuksia kaiken tasoisille pelaajille: South East on monien mielestä kentistä haastavampi. South Eastilla pelattiin amatöörien arvostettu Jacques Leglise Trophy vuonna 2018 ja European Challengen Tourin kilpailut vuonna 2012 ja 2014.

Kytäjä Golf on vuosia ollut yksi Suomen arvostetuimmista golfkentistä, ja South East on valittu kansainvälisen Top 100 Golf Courses -sivuston listauksessa Suomen parhaaksi ja Manner-Euroopan 53:nneksi parhaaksi kentäksi.

2. Helsingin Golfklubi, Tali Golf

Helsingin Golfklubi on Suomen vanhin golfseura. Helsingin Golfklubi, eli Tali Golf, sijaitsee lähellä Helsingin keskustaa Pitäjänmäellä hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Kenttä on puistomainen ja sitä reunustavat vanhat puut sekä kaunis kartanomiljöö. Helsingin Golfklubi on isännöinyt vuosien aikana useita amatööri- ja ammattilaistapahtumia. Klubitalona toimii kentän läheisyydessä sijaitseva Talin Kartano.

3. Vanajanlinna Golf & CC

Linna Golf on korkealaatuinen golfkenttä, joka sijaitsee Hämeenlinnassa, Vanajanlinnan kartanon mailla. Linna Golfin yhteydessä toimii hotelli Vanajanlinna.

Linna Golf kuuluu ainoana suomalaisena golfkenttänä European Tour Properties -ketjuun, johon kuuluu yli 25 laadukasta golfkenttää Euroopasta ja Aasiasta. Linna Golf on valittu myös useissa erilaisissa äänestyksissä Suomen parhaiden kenttien joukkoon.

4. Peuramaa Golf

Peuramaa on golfkeskus Kirkkonummella noin puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Peuramaalta löytyy kolme kenttää: vaihtelevamaastoinen Porkkala, leppoinen Vanha Peura ja yhdeksänreikäinen par 3-kenttä Pikku Peura.

Alueelta löytyy myös Ravintola Peura, joka tarjoaa lounaan ja ala carten lisäksi myös juhla- ja kokoustiloja.

5. Viipuri Golfin Etelä-Saimaa

Etelä-Saimaa Golf on rakennettu kallioiselle Saimaan saarelle, ja monien mielestä Etelä-Saimaa Golf tarjoaakin Suomen kauneimmat maisemat golfaukseen. Kenttä on ruotsalaisen kenttäarkkitehdin Peter Fjällmanin käsialaa.

Etelä-Saimaa Golf on 18-reikäinen kenttä, joka on Golflehden kenttärankingissa kivunnut useana vuonna kärkisijoille.

6. Golf Talma

Golf Talma sijaitsee Keravan ja Sipoon rajamailla, vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Kävijämääriltään Talma Golf kuuluu Suomen suurimpien golfkeskusten joukkoon.

Golf Talmasta löytyy kaksi 18-reikäistä kenttää: Laakso on kevyempi kävellä ja myös pelattavuudeltaan helpompi. Master-kenttä vaatii enemmän taktista osaamista, ja esimerkiksi rinteestä lyömisen taitoa.  

7. Nordcenter Fream & Benz

Nordcenter Golf & Country Club on monipuolinen golf- ja vapaa-ajankeskus, josta löytyy kaksi 18-reikäistä Championship-luokan golfkenttää, Fream ja Benz. Nordcenter sijaitsee Raaseporin kaupungissa, noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä Hangon suuntaan. Uniikki Fiskarsin Ruukki sijaitsee vain 7 minuutin automatkan päässä Nordcenteristä.

Nordcenterin vanhempi kenttä Fream avattiin jo elokuussa 1988. Fream-kentän tunnusmerkkejä ovat vaihteleva maasto korkeuseroineen. Kenttä kiemurtelee merenrannasta ylemmäs metsään ja kartanon vanhaan puistoalueeseen. Kenttä peruskorjattiin vuonna 2007.

Puistomainen Benz-kenttä avattiin vuonna 1993. Benz sijaitsee Freamia tasaisemmalla alueella puistomaisessa maisemassa.

8. Tahko Golf

Tahko Golf sijaitsee noin 60 kilometsin päässä Kuopiosta. Tahko Golfin kaksi golfkenttää, Old Course ja New Course ovat kaksi erillistä kenttäkokonaisuutta, ja sijaitsevat 5 km päässä toisistaan. Kummallakin kentällä on oma klubitalo ja klubiravintola. Tahko Golfin kentät ovat menestyneet useaan otteeseen Suomen kauneimpien golfkenttien valinnoissa.

Tahkon 18-väyläinen Old Course -kenttä on kuuluisa komeista rantaväylistään. Kenttä on valmistunut vuonna 2000. Uudempi kenttä - Tahko Golf New Course - on osa kesällä 2008 avattua kokous- ja lomakeskus Golden Resortia.

9. Aura Golf

Aura Golf on kuuluisa hyvästä kunnostaan ja liukkaista greeneistään. Kenttää ympäröivät vanhat tammet luovat peliin tunnelmaa. Aura Golfilla on maine arvokkaana ja perinteikkäänä kenttänä.

18-reikäinen championship-tason puistokenttä sijaitsee Turussa Ruissalon saarella. Ensimmäiset yhdeksän reikää avattiin jo vuonna 1969 ja 18-reikäiseksi kenttä laajeni vuonna 1983.

10. Espoo Ringside Golf

Espoo Ringside Golf sijaitsee Espoossa, lähellä Kehä III:sta, vain 20 minuutin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta.

Espoo Ringside Golf sopii erinomaisesti kaiken tasoisille pelaajille. Etenkin 12 ensimmäistä reikää ovat helppoja, mutta seuraavat reiät 13–15 tarjoavat haastetta myös kokeneemmille pelaajille.