Oxford tunnetaan “Unelmoivien tornien kaupunkina” (City of Dreaming Spires). Se on ansainnut lempinimensä vaikuttavien yliopistorakennusten arkkitehtuurista johtuen. Kaupungilla on pitkä, kiinnostava historia ja sen kaupunkikuvaa rikastuttavat useat tunnelmalliset mukulakivikadut, kiehtovat pikkukujat sekä upeat sillat. Sanomattakin on selvää, että maan vanhin yliopisto sekä kaupungin kirjasto ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia kohteita. Koe myös kaupungin monet museot ja teatterit, joissa pääset moninaisen kulttuuritarjonnan äärelle.
Oxfordin merkittävät rakennukset
Vaikka tutustuisit Oxfordissa ainoastaan yliopiston historiallisiin rakennuksiin, saat kattavan kuvan siitä mitä kaupunki edustaa. Historian siipien havinaa on vaikea olla huomaamatta, kun kuljet pitkin vanhaa kampusta ja ihastelet sen kauniita rakennuksia.
Elokuvatrilogia Taru sormusten herrasta -fanit eivät voi olla tutustumatta kirjailija J.R.R. Tolkienin kotiin, joka sijaitsee Northmoorin tiellä ja hänen työpaikkaansa Merton Collegeen, jossa hän työskenteli ollessaan Oxfordin yliopistossa. Kaupungissa sijaitseva Bodleian kirjasto on maan toiseksi suurin ja siellä on useita eri siipiä, mukaan lukien Duke Humfreysin alue, joka rakennettiin jo 1400-luvulla. Tutustuminen paikkaan on maksutonta, mutta aika ohjatulle kierrokselle kannattaa varata jo etukäteen varmistaaksesi pääsyn ja nauttimaksesi tämän paikan merkittävästä historiasta.
Maailmankuuluja kuvauspaikkoja
Oxfordissa on kuvattu myös useita televisiosarjoja sekä elokuvia, mukaan lukien tunnettu Harry Potterin elokuvasarja. Näille kuuluisille kuvauspaikoille järjestetään paljon valmiita tutustumiskierroksia, joihin sisältyy myös Christ Church college, joka tunnetaan paremmin Tylypahkan Suurena salina (Hogwarts Great Hall) Harry Potter -elokuvissa.
Oxfordista lyhyen ajomatkan päässä, A34-tietä pitkin, löytyy Highcleren linna, joka tunnetaan paremmin Downton Abbeyn maisemina. Tämä sarja on kansainvälisesti tunnettu ja monet sen fanit haluavat ehdottomasti tutustua linnaan ja sen kauniiseen ympäristöön. Olitpa sitten sarjan fani tai et, kannattaa linnan tarinoihin, hyvin hoidettuihin alueisiin ja alueen rikkaaseen historiaan perehtyä kunnolla.
Lontoo kutsuu
Englannin pääkaupunki Lontoo on vain noin kahden tunnin ajomatkan päässä M40-tietä pitkin. Lontoo ei juurikaan esittelyjä kaipaa, sillä kaikki tietävät, että nähtävyyksiä ja tekemistä tässä suuressa metropolissa riittää. Buckinghamin palatsi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde, ja sen jälkeen voit viettää aikaasi vaikkapa uusimmissa muoti- ja koruliikkeissä tunnelmallista Bond Street -katua tutkien. Voit myös ostaa liput johonkin Shaftesbury Avenuen jännittävistä teattereista tai kokea kaupungin ravintolat, joista löydät laadukkaita makuelämyksiä laidasta laitaan.
Valloittavat maaseutumaisemat
Auton vuokraaminen Oxfordista on sujuva tapa päästä tutustumaan Englannin maaseutuun ja sen kuuluisiin vihreisiin maisemiin. Tutustu viehättäviin englantilaisiin kyliin ja kaupunkeihin pysäyttäviä maisemia ja koskematonta luontoa ihastellen.
A40-tietä pitkin pääset suuntaamaan kohti Cotswoldin kauniita kukkuloita ja kuvankaunista Stow-on-the-Woldin kaupunkia, joka sijaitsee kukkulan päällä. Kaupunki antaa sinulle mahdollisuuden nauttia viihdyttävistä näkymistä ja maisemista silmänkantamattomiin. Ei kannata myöskään unohtaa kaupungin historiallista toria, jonka ympärille on levittäytynyt useita idyllisiä pikkuputiikkeja.
Cotswoldin ohi ajaessasi löydät pian itsesi Chipping Campdenista. Se on tyylikäs kaupunki, joka tarjoaa sinulle herkullisia ravintoloita sekä kuvankauniita maisemia. Keskiaikaisten rakennusten ihaileminen tässä yhdessä Englannin hienoimmista kylistä on loistava tapa saada päätökseen Oxfordiin ja sen alueeseen tutustuminen.