Turku – joulurauhan julistus ja Turun joulumarkkinat

Page author

kirjoittanut Hertz - 02 joulukuu 2020

Turku on Suomen vanhin kaupunki, ylettyväthän kaupungin juuret jo 1200-luvulle asti. Turku toimi Suomen ensimmäisenä pääkaupunkina vuosina 1809-1812 ja vuoteen 1840 asti se oli Suomen suurin kaupunki. Nykyisin Turku on noin 200 000 asukkaallaan Suomen kuudenneksi suurin kaupunki. Vaikka pääkaupungin status onkin Turulle mennyttä aikaa, on Turku edelleen Varsinais-Suomen maakunnan keskus.

Turku on aurinkoinen kaupunki, jossa nautitaan lämmöstä usein silloinkin, kun muualla Suomessa sataa. Turku tunnetaankin etenkin kauniina kesäkaupunkina, josta löytyy paljon kulttuuria ja erilaisia tapahtumia.

Aurajoen kaunis jokimaisema, vanhanajan arkkitehtuuria pursuava näyttävä ja tunnelmallinen keskusta sekä upea historia takaavat, että Turku on mainio ympärivuotinen matkakohde. Turku on myös yksi Suomen tunnetuimpia joulukaupunkeja.

Turku on Suomen portti länteen

Turkuun on hyvät kulkuyhteydet ympäri Suomen. Turun ja Helsingin välille avattiin maantie jo 1300-luvun puolivälissä Turusta Viipurin asti johtanut Suuri rantatie valmistui. 1956-2009 välisenä aikana rakennettiin Helsingin ja Turun välille vaiheittain moottoritie eli valtatie 1, joka tunnetaan myös nimellä Turunväylä. Lisäksi Turun keskustasta erkanee useita valtateitä eri puolille Suomea.



Turkua kutsutaan usein Suomen portiksi länteen, sillä Turun alueella sijaitsee kaksi merkittävää satamaa: Turun satama ja Naantalin satama. Turun satama on Suomen toiseksi suurin matkustajasatama ja Ruotsiin suuntautuvassa liikenteessä selkeä ykkönen.

Turun nähtävyydet

Turun alueella on käyty kauppaa jo 1100-luvulla. Pitkän historian ansiosta Turusta löytyykin paljon historiallisesti merkittäviä kohteita. Vuonna 1827 Turku koki monien suomalaiskaupunkien kohtalon, ja iso osa kaupungista tuhoutui tulipalossa. Turun keskusta-alueelta löytyy edelleen kuitenkin runsaasti muistoja keskiaikaisesta kaupungista, kuten 1200-luvulla perustuksensa saaneet Turun linna ja Turun tuomiokirkko.

Kauppatori on Turun tapahtumien keskipiste. Torilla käydään kauppaa ympäri vuoden, ja erityisen vilkasta meno on kesäisin ja joulun aikaan. Kauppatorin lähistöllä sijaitsevat Turun taidemuseo, kaunis Puolalanpuisto ja turkulaisten ylpeys, uusi kaupunginkirjasto.

Historiallisten rakennusten ja torin lisäksi Turku on tunnettu Aurajoesta. Kaupungin läpi virtaava Aurajoki on Turun keskipiste, ja monien mielestä kaupungin jokimaisema on koko Suomen kaunein. Aurajoki jakaa Turun kahteen osaan, jotka paikallisella murteella sanottuna ovat: Tois pual jokke ja täl pual jokke. Joen puolta voi vaihtaa helposti hyppäämällä jo legendaksi muodostuneen jokilaiva Förin kyytiin.

Aurajoen rannoille on ankkuroitu jokilaivoja, jotka ovat suosittuja ravintoiloita ja ajanviettopaikkoja. Kesäiltaisin laivojen kansilla viihdytään yöhön saakka. Jokilaivoilla juhlitaan myös Aurajoen ympäristöön keskittyvän Down by the Laituri -festivaalin aikana. DBTL:n lisäksi Turussa järjestetään joka kesä Suomen vanhin rock-festari Ruisrock, joka järjestetään Ruissalon saarella aivan Turun edustalla.

Turun vierailulla kannattaa käydä myös tervehtimässä Posankkaa. Posankka on Turussa sijaitseva patsas, joka on nimensä mukaisesti possun ja ankan risteytys. Posankka on erikoisen ulkomuotonsa ansiosta usein listattuna mukaan Suomen oudoimpien nähtävyyksien listalla. Jouluisin Posankalle puetaan tonttulakki ja vappuna se saa päähänsä ylioppilaslakin.

Posankka on 20 vuoden olemassaolonsa aikana noussut tärkeäksi Turun symboliksi, ja osoituksena tästä Posankka on nimetty Turun viralliseksi kaupunkieläimeksi.

Joulun taikaa Turussa

Joulupukin kotikaupungin Rovaniemen lisäksi Turku on Suomen tunnetuin ja tärkein joulukaupunki. Suomalaisten rakastama joulurauhan julistus suoritetaan Suomen Turusta Brinkkalan talon parvekkeelta aina jouluaattona tasan kello 12, kuten se on tehty jo yli 700 vuoden ajan.

Joulurauhan julistuksen lisäksi Turku on oiva paikka jouluun valmistautuessa. Turun vanhalla Suurtorilla järjestetään aina marraskuun lopusta alkaen joka viikonloppu Turun Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat. Joulumarkkinoilta voi joulutunnelmasta nauttimisen lisäksi ostaa erilaisia paikallisten tuottajien jouluherkkuja, lahjatavaroita, vaatteita, koruja ja erilaisia käsitöitä.

Joulukuun alussa Turussa vietetään joulunavausta, joka kokoaa keskustaan kymmeniä tuhansia ihmisiä nauttimaan jouluaiheisesta ohjelmasta ja esityksistä ympäri Turun keskustaa. Paikalla on tietenkin aina myös itse Joulupukki tonttuineen. Joulunavaus huipentuu kävelykadun jouluvalojen sytytykseen.

Joulukuussa kannattaa poiketa myös Turun idylliseen kauppahalliin, joka on täynnä ihanaa joulutunnelmaa. Kauppahallin lukuisat pienet herkkukaupat ovat erikoistuneet paikallisiin tuotteisiin, ja tarjolla on paljon jouluherkkuja. Kauppahallissa voi pysähtyä myös nauttimaan kahviloiden ja ravintoloiden tarjonnasta.

Tutustu Turkuun kätevästi vuokra-auton avulla

Turun Keskusta voi arkisin ruuhkautua, mutta pääosin Turun liikenne sujuu kaupungin tunnelmallisilla kaduilla jouhevasti. Kadun varsilta löytyy runsaasti maksullisia parkkipaikkoja ja katujen lisäksi pysäköidä voi myös parkkihalleihin. Parkkihallit eivät ole kaupungin omistuksessa, joten jokaisessa pätee oma hinnoittelunsa.

Vuokra-auton avulla voit tutustua helposti myös Turun lähialueisiin ja kauniiseen saaristoon. Turun läheisyydessä sijaitsevat pikkukaupungit Naantali ja Raisio ovat loistavia päiväretkikohteita. Naantalista löytyy lapsien suosikkikohde Muumimaailma sekä usein Suomen parhaaksi kylpyläksi valittu Naantalin kylpylä.

Turussa autonvuokraus onnistuu Turun keskustasta tai Turun lentoasemalta, Hertzin toimipisteistä.