Koe Berliinin muuri ja muut Berliinin nähtävyydet

Page author

kirjoittanut Hertz - 07 February 2020

Berliini on ollut historiansa aikana mukana monissa modernin historian merkkitapahtumissa. Harva kaupunki onkaan niin monisyinen ja mielenkiintoinen, kuin Berliini. Nykyisin Berliini on Saksan pääkaupunki, koti noin 3,5 miljoonalle ihmiselle ja yksi Euroopan suosituimmista matkakohteista. Sen suosio onkin koko ajan noususuuntainen.

Berliinin sää suosii ympärivuotista matkailua

Berliini sopii hyvin ympärivuotiseksi lomakohteeksi ja sen keskeinen sijainti Euroopassa on tehnyt siitä todella suositun vierailukohteen. Myös suomalaiset ovat löytäneet Berliinin, ja lyhyen lentomatkan ansiosta se sopii hyvin vaikka viikonloppumatkan kohteeksi.

Myös Berliinin sää on matkaajille suosiollinen, siellä on harvoin erittäin kylmä tai erittäin kuuma. Kevät on lämmin ja alkaa jo maalis-huhtikuussa. Sää myös pysyy lämpimänä pitkälle syksyyn. Jo toukokuussa nautitaan usein hellesäistä ja kesäisin Berliinissä on usein kuuma. Etelä-Euroopan kaupunkilomakohteisiin verrattuna lämpötilat pysyvät kuitenkin maltillisemmissa lukemissa. Talvisin lämpötilat pysyttelevät pääosin nollan molemmin puolin, ja ilma on kostea. Kovia pakkasia tai lunta Berliinissä tavataan harvoin.

Ostoksia ja modernin boheemia kaupunkikulttuuria – Brandenburgin portilta Primarkiin

Berliini on noussut matkakohteena huimaan suosioon 2000-luvulla erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Mielenkiintoisen historian ja monipuolisen kaupunkikulttuurin ansiosta Berliini sopii kohteeksi kuitenkin kaikille.

Berliinin historiaa leimaa vahvasti 1900-luku, jolloin Berliini oli useasti maailmanhistoriallisesti merkittävien tapahtumien keskipisteenä. Jakautuminen kahtia – Itä- ja Länsi-Berliiniin, näkyy edelleen Berliinissä, vaikka Berliinin muuri purettiinkin kaupungin keskeltä jo vuonna 1989. Kaupunkia hahmotetaan edelleen vahvasti sen mukaan, ollaanko lännen vai idän puolella.

Muurin jäänteet ja kuuluisa raja-asema Checkpoint Charlie ovat kuuluisia Berliinin nähtävyyksiä. Erityisen suosittu on East Side Gallery -niminen 1,3 kilometriä pitkä pala muuria, joka säästettiin ja jossa voi ihailla taiteilijoiden siihen maalaamia taideteoksia. Teoksia muurinpätkältä löytyy yli 100.

Länsi- ja Itä-Berliini ovat tunnelmiltaan erilaiset, sillä aikanaan vauraampi Länsi-Berliini on rakennuskannaltaan ja infrastruktuuriltaan yhä edelleen rosoisempaa Itä-Berliiniä edellä. Berliini ei ole erityisen kaunis kaupunki, ja yleisesti ottaen sen arkkitehtuuri on moniin muihin Keski-Euroopan kaupunkeihin nähden uutta. Berliini pommitettiin maailmansodissa raunioiksi, mutta onneksi muutamia vanhoja rakennuksiakin on säilynyt. Tunnetuimpia Berliinin nähtävyyksiä näistä ovat Brandenburgin portti sekä kaunis vanha tuomiokirkko, Berliner Dom.

Berliini kipuilee edelleen vaikean historiansa kanssa, ja monia asioita ei haluta muistella muistomerkein. Jokaisen Berliinissä vierailevan kannattaa kuitenkin vierailla Brandenburgin portin lähellä sijaitsevalla holokaustin muistomerkillä. Muistomerkki koostuu 2 711 erikokoisen kivipaaden asetelmasta 19 000 neliömetrin kokoisella aaltoilevalla alueella. Muistomerkin avajaiset olivat vuonna 2005.

Berliiniä halkoo Spree-joki, joten myös luonto on Berliinissä aina lähellä. Joen rannalta löytyy useita ravintolakokonaisuuksia, joten vehnäoluen tai lounaan voi nauttia veden äärellä. Joella liikkuu myös paljon erilaisia miniristeilijöitä, joiden kyytiin hyppäämällä voi tutustua kaupunkiin eri perspektiivistä.

Berliini on myös shoppailijoiden suosiossa, ja sieltä löytyykin paljon erilaisia markkinoita, toreja ja erikoisliikkeitä. Berliinin tunnetuin kauppakeskus on KaDeWe, eli Kaufhaus des Westens, jota loistokkuudessaan verrataan usein Lontoon Harrods’iin. Edullisempien ostosten ystäville kaupungista löytyy useampi muotiketju Primarkin liike, jotka ovat etenkin nuorempien matkailijoiden suosiossa.

Vöner vai döner – saksalainen ruoka tarjoaa jokaiselle jotakin

Berliinissä ei ole erityistä ravintolakeskittymää, vaan erityyppisiä ravintoloita löytyy ympäri kaupunkia. Berliinin asukkaista jopa joka neljännellä on ulkomaiset sukujuuret, ja kaupungin eri kansallisuudet ovatkin vaikuttaneet vahvasti sen ruokakulttuuriin.

Tunnetuin etninen ruoka Berliinissä on turkkilainen döner kebab. Döneriä valmistavia ja tarjoavia pikaruokaravintoloita eli Imbissejä on Berliinissä tuhansia, joista suosituimpiin joutuu jopa jonottamaan, kun innokkaat vierailijat ja paikalliset haluavat päästä herkkua maistamaan.

Berliini on erinomainen paikka kasvissyöjille ja vegaaneille. Erityisen suosittuja kasvisruokia ovat falafelit ja dönerin kasvisversio vöner.

Dönerin lisäksi monet haluavat Berliinin matkalla maistaa perinteisempää suosikkiruoka currywurstia, jota myydään katuruokakojuista ympäri kaupunkia. Hittiruoka on syntynyt jo vuonna 1949, ja currywurstin suosiosta jotain kertonee se, että sille on omistettu oma museo.

Vuokra-autolla tutustut Berliiniin helposti

Berliininpäälentokenttä Tegel sijaitsee noin 8 kilometriä Berliinin keskustasta luoteeseen. Auton vuokraus Berliinin Tegelin lentokentältä onnistuu mutkattomasti Hertzin toimipisteestä. Auton voi vuokrata myös myöhemmin rautatieasemalta tai kaupungin keskustasta.

Tegelin lentokentältä pääsee kätevästi suoraan moottoritie A111:lle, jolta puolestaan voi liittyä A10:lle tai A110:lle. Berliinin keskustan Alexanderplatzille kuluu vuokra-autolla noin 25 minuuttia.

Berliinissä ajaminen on miellyttävää ja järjestelmällistä. Liikennesääntöjä noudatetaan hyvin, ja ne ovat hyvin samankaltaiset Suomen kanssa. Berliini levittäytyy laajalle, ja tästä syystä pysäköintitilaakin löytyy paremmin kuin monista pienemmistä kaupungeista. Tosin vilkkaimmilla turistialueilla parkkipaikan saaminen saattaa olla ajoittain hankalaa. Kadunvarsipysäköinti on usein maksullista, ja pysäköintiin oikeuttavan lipun voi ostaa kadun varrelta löytyvästä mittarista.

Berliinin sijainti koillisessa Saksassa tarjoaa loistavat mahdollisuudet tutustua Saksan muihin mielenkiintoisiin kohteisiin. Saksassa on tunnetusti hyvä tieliikenneverkosto, ja monien haave onkin päästä ajamaan autobahn-moottoritielle, jossa nopeuksia ei ole tiukkaan rajoitettu. Autobahneilla toki on suositeltava nopeusrajoitus, joka on 130 km/h.

Autobahnille lähdettäessä kannattaa tarkistaa, että autossa on tarpeeksi polttoainetta, sillä tienpätkät ovat pitkiä ja bensa-asemia on harvakseltaan.

Berliinin ulkopuolella muualla Brandenburgin osavaltiossa aukeaa kauniit metsämaiset, joita kristallinkirkkaat järvet ja joet täydentävät.

Saksassa on Berliinin lisäksi monia viehättäviä kaupunkeja, joihin kannattaa automatkalla poiketa: suoraan länteen ajettaessa pääsee Hannoveriin, luoteesta löytyvät Bremen ja Hampuri ja etelään läheltä Itävallan rajaa München.

Ja voihan Berliinistä lähteä automatkalle vaikka muuallekin Eurooppaan, onhan Saksan rajanaapureita Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekin tasavalta ja Puola.