Pakettiautolla ajaminen – Pakettiautonkuljettajan vinkit

Page author

kirjoittanut Hertz - 04 September 2020

Pakettiautolla ajaminen näyttäytyy monien mielessä hankalana ja jopa pelottavana asiana. On totta, että pakettiauton ajaminen eroaa henkilöauton ajamisesta. Nykyiset pakettiautot ovat kuitenkin tulleet ajomukavuudessa ja erilaisissa lisävarusteissa viime vuosikymmeninä niin aimo harppauksin eteenpäin, että pakun ajamista ei tarvitse enää pelätä.

Pakettiautolla ajaminen vaatii kuitenkin etenkin ensikertalaiselta pientä perehtymistä, ja tiettyjä auton käsittelyn perustaitoja. Ajotuntumaa pakettiautoon on hyvä hakea ensin tilavammilla alueilla, ja vasta kun auto tuntuu tutulta, sen kanssa kannattaa lähteä muun liikenteen joukkoon.

Aikaisemmin pakettiauton nopeusrajoitus liikenteessä oli joko 80 km/h tai 100 km/h, riippuen auton käyttöönottovuodesta, omamassasta ja turvavarusteista. Vuonna 2020 voimaan tullut uusi tieliikennelaki kuitenkin poisti pakettiautojen nopeusrajoitukset, ja nyt pakettiautollakin saa ajaa rajoitusten salliessa moottoritiellä jopa 120 km/h.

Kuten aina liikenteessä, pakulla liikuttaessakin nopeusrajoituksia tärkeämpää on huomioida liikenneturvallisuus, ja ajaa aina sään, muun liikenteen ja omien ajotaitojen ehdoilla. Muista pitää nopeus maltillisena, jotta auto pysyy hyvin hallinnassasi. 

Pakettiauto on oiva muuttoauto

Monille pakettiautolla ajaminen ja mahdollinen pakettiauton vuokraus tulee ajankohtaiseksi, kun muuton aika koittaa. Pakettiauton vuokraus helpottaa muuttostressiä, sillä tavaroiden kuljetus onnistuu sopivan kokoisen pakettiauton avulla jopa yhdellä reissulla. 

Muista valita sopivan kokoinen muuttoauto: mittaa suurin esineesi (usein sänky tai sohva) ja varmista, että se mahtuu autoon. Isoon pakettiautoon mahtuu enemmän tavaraa kerralla, joten selviät muuttokuorman siirtelystä vähemmillä ajokerroilla ja säästät aikaa. Pieni pakettiauto taas on helpompi käsitellä. Lue lisää muuttovinkkejä blogistamme.

Pakettiautolla ajo – tutustu hallintalaitteisiin huolellisesti

Vaikka pakettiauton ohjaamot ovat nykyään samankaltaisia henkilöautojen kanssa, on pakettiautoon astuessa silti hyvä muistaa pari seikkaa. Pakettiautoissa istutaan henkilöautoja korkeammalla ja ryhdikkäämmässä ajoasennossa. Penkki tulee säätää niin, että ikkunoista näkee hyvin ulos ja jarrupoljinta pystyy painamaan tarvittaessa täydellä voimalla.

Muista myös tarkistaa mistä käsijarru löytyy ja miten valot, tuulilasinpyyhkijät ja ilmastointi toimivat. Tutustu vaihteisiin ja muista, että vaihdekeppi on usein jämäkämpi mitä henkilöautoissa ja vaatii määrätietoista käsittelyä. 

Pakettiauton hallintalaitteisiin pitää ehdottomasti tutustua ennen ajoon lähtöä. Hertz Autovuokraamon henkilökunta auttaa sinua tarvittaessa mielellään.

Koolla on väliä – muista pakettiauton pituus ja korkeus 

Suurin ero pakettiauton ja henkilöauton välillä on luonnollisestikin autojen koko. Pitkän akselivälin takia pakettiauton takapyörät oikaisevat käännyttäessä huomattavasti henkilöautoa enemmän, mikä tekee esimerkiksi ahtaisiin paikkoihin kääntymisen haasteelliseksi. Risteyksiin kannattaa hidastaa ajoissa, ja kääntymiselle tulee varata tilaa.

Pituuden lisäksi pakettiauto on myös henkilöautoa korkeampi. Pakettiauton mallista riippuen auton katto voi olla huomattavastikin ohjaamon kattoa korkeammalla. Näin ollen pakettiauto ei välttämättä mahdu kaikkiin pysäköintihalleihin, autotalleihin tai siltojen ali. Myös matalalla olevat kyltit ja parvekkeet ovat omiaan ottamaan pakettiauton katosta kolauksen.

Peruutus haltuun peilien avulla

Korkealla sijaitseva hytti on ajaessa mukava, sillä näkyvyys tielle on pakettiautosta mainio. Peruuttaessa ja ahtaissa paikoissa liikuttaessa näkyvyys on kuitenkin huonompi mitä henkilöautosta.

Peilien kautta peruuttaminen ja ympäristön tutkiminen tulee pakettiautolla ajettaessa olla hallussa, sillä peilit toimivat silminäsi siellä, minne oma katseesi ei enää yletä. Peileistä huolimatta auton taakse ja rinnalle jäävät katveet, joihin kuljettajan on monesti mahdotonta havainnoida. Peruutettaessa on myös kiinnitettävä huomiota auton nokan sivuttaisliikkeisiin autoa käännettäessä.

Matalat esteet, kuten betoniporsaat saattavat jäädä helposti huomaamatta. Jos ajat esimerkiksi piha-alueella, jossa liikkuu mahdollisesti myös lapsia, noudata erityistä varovaisuutta. Pieni lapsi voi hyvinkin jäädä huomaamatta peileistä.

Jos peruutat ahtaassa tilassa tai pihalla missä liikkuu lapsia, kannattaa apukuskia pyytää hyppäämään auton ulkopuolelle ohjeistamaan peruutuksessa ja varmistamaan, että peruutuksen tiellä ei ole esteitä eikä se ole vaaraksi muille.

Hertziltä pakettiautot kaikkiin tilanteisiin

Kun vuokraat Hertziltä pakettiauton, saat käyttöösi nykyaikaisen, turvallisen ja puhtaan auton. Hertziltä vuokrattavat pakettiautot ovat ajettavissa tavallisella henkilöautokortilla, ja valikoimasta löytyy pakuja moneen eri tarpeeseen.

Lyhytaikaiset varaukset saat edulliseen vuorokausihintaan. Nopean ja helpon varaamisen ohella saat jokaiseen vuokrattavaan pakettiautoon täyden tiepalveluturvan sekä perusvakuutuksen.