Nähtävyydet Milanossa
- Castello Sforzesco: 1300-luvulta peräisin oleva linna on toiminut vuosisatojen aikana ensin Milanon hallitsijoiden hovina, sitten sotilasparakkina ja 1800-luvun lopulta lähtien taidegalleriana. Nykyisin siellä on yhteensä 12 taidemuseota, joissa voi tutustua Michelangelon ja Leonardo da Vincin töiden lisäksi myös valokuviin, soittimiin, huonekaluihin ja moneen muuhun mielenkiintoiseen esineeseen.
- Bosco Verticale: Porta Nuovan moderni naapurusto on suunniteltu vehreäksi keitaaksi keskelle kiireistä metropolia ja tunnetuin alueen nähtävyyksistä on kaksi korkeaa asuintaloa, joiden seinien ääreen on istutettu 800 puuta ja 20 000 kasvia. Stefano Boerin johtaman Boeri Studion suunnittelemat talot ovat upea yhdistelmä luontoa ja urbaania asumista.
- Duomo: Milanon tuomiokirkko sijaitsee Piazza del Duomon äärellä ja ehdottomasti tunnetuin Milanon nähtävyyksistä. Paikalla on sijainnut kirkko jo 400-luvulta saakka, mutta alkuperäinen kirkko vaurioitui pahoin tulipalossa vuonna 1075, jonka jälkeen uusi rakennus on tunnettu nykyisenkaltaisena Duomona. Rakennus on tosin muuttunut monesti vuosisatojen mittaan ja aivan lopullisen muotonsa katedraali sai vuonna 1965.
Tekemistä Milanossa
- QC Termemilano: Todelliseen lomatunnelmaan pääsee viettämällä päivä tässä uskomattomassa kylpylässä, jossa on sekä ulkoaltaita että hämyisessä kellaritilassa olevia porealtaita. Lisäksi kylpylästä löytyy vanhaan raitiovaunuun rakennettu sauna. Jo Antiikin Roomassa tunnettiin lämpimän veden terveyshyödyt, ja niitä QC Termemilano tarjoaa ylellisen kauniissa tiloissaan aivan Milanon keskustassa.
- Teatro della Scala: Kulttuurista pitäville tämä 1700-luvun loppupuolella rakennettu teatteri tarjoaa ikimuistoisia kokemuksia oopperan ja teatterin parissa. Kirkkaan punaisen ja kimaltelevan kullan värein koristettu sali on mahdollista päästä näkemään päiväsaikaan myös opaskierroksen kautta.
- Como- ja Lugano-järvet: Como-järvi sijaitsee aivan Italian pohjoisosassa päiväretken päässä, joten auton vuokraus Milanosta kannattaa näiden kuvankauniiden järvien näkemiseksi. Como-järvi tunnetaan rikkaiden ja kuuluisien ihmisten lomakohteena, jonne monet menneiden aikojen tunnetut kirjailijat ja runoilijat matkustivat hakemaan inspiraatiota. Osittain Italian ja osittain Sveitsin puolella sijaitseva Lugano-järvi on myös upea näky vuorten huippujen ympäröimänä.
Ostokset Milanossa
- Galleria Vittorio Emanuele II: 1800-luvun kauppakuja on shoppailun ja nähtävyyksien katselun yhdistelmä, sillä ostoskatu on arkkitehtuurisesti vallan upea. Se on katettu lasikatolla ja lattiat ovat aitoa marmoria, jonka lisäksi sieltä löytyy taideteoksia vierailijoiden ihailtavaksi. Tällä ostoskadulla sijaitsee lähinnä luksusliikkeitä, joten ostosten tekeminen ei välttämättä tule aivan jokaiselle vierailijalle mieleen, mutta näkemisen arvoinen Galleria Vittorio Emanuele II joka tapauksessa on.
- 10 Corso Como: Tämä ainutlaatuinen liiketila yhdistää ainutlaatuisten lahjatavaroiden ostamisen kahvilassa tai ravintolassa käymiseen. Hiukopalan lisäksi sieltä löytyy monia paikallisia käsitöitä ja taatusti ainutkertaisia tuliaisia kotiin vietäväksi.
- CityLife Shopping District: Moderni ostoskeskus, joka sijaitsee keskustan laitamilla ja jonne on helppo kulkea vuokra-autolla Milanossa. Ostoskeskuksesta löytyy kymmenittäin erilaisia vaate-, asuste- ja kodinkoneliikkeitä, jonka lisäksi sieltä löytyy elokuvateatteri ja paljon erilaisia ravintoloita.
Usein kysytyt kysymykset
1. Minkä ikäinen minun tulee olla vuokratakseni auton Milanosta?
Auton vuokraus Milanossa vaatii vähintään 21 vuoden ikää, ja alle 25-vuotiailta veloitetaan nuoren kuljettajan päivä- tai viikkokohtainen maksu, jolla on kuitenkin rajattu enimmäismäärä. Osa ajoneuvoista vaatii vähintään 23, 25 tai 27 vuoden ikää autojen mallista riippuen.
2. Tarjoaako Hertz Milanossa sähkö- tai hybridiautoja?
Kyllä! Valikoimastamme löytyy täyssähköisiä ja hybridinä toimivia autoja. Sellaisen vuokraaminen on erityisen hyvä idea, jos aiot ajaa Milanon ydinkeskustan Area C -alueella, jonne pääsy vaatisi bensiini- ja dieselautoilta maksullisen pääsylipun hankkimista.
3. Voinko noutaa auton eri paikasta kuin johon sen palautan?
Kyllä, Hertzin kautta onnistuu tällaiset yhdensuuntaiset autonvuokraukset. Valitse vain nouto- ja palautuspaikaksi eri Hertzin toimipiste, niin voit kulkea eri kaupunkien välillä huoletta. Voit esimerkiksi vuokrata auton Torinosta ja palauttaa sen Milanoon. Muista kuitenkin palauttaa auto valitsemaasi toimipisteeseen, sillä muutoin joudumme veloittamaan sinulta ehtojen mukaisen auton siirtämismaksun.
4. Voinko palauttaa auton toimipisteen aukioloaikojen jälkeen?
Toki! Pysäköithän tällöin auton Hertzin pysäköintipaikoille tai mahdollisimman lähelle. Jätä vuokraamisen asiakirjat kuskin penkille ja palauta auton avain postilaatikkoon, joka on merkitty avainten palautuspaikaksi. Otathan myös huomioon, että auto on sinun vastuullasi siihen saakka, kunnes työntekijämme voivat tarkastaa auton aukioloaikojen alettua.
5. Millaisia autoja voin vuokrata Milanosta?
Hertzin vuokrattavien autojen valikoima on laaja ja sisältää niin automaatti- ja manuaalivaihteisia bensiini-, diesel-, sähkö- ja hybridiautoja. Autot on luokiteltu eri kategorioihin niiden koon ja ominaisuuksien mukaan, esim. Mini-autot ovat pienikokoisia ja Economy-autot kuluttavat vähiten polttoainetta.